Luvassa räväkkää pohjoistuulta
Kemijärvellä lapsuutensa viettänyt Minna Lahtela on ohjannut GoGolla 15 vuotta. Puhelias ja iloinen nainen kannustaa tunneilleen osallistuvat haastamaan itsensä joka kerta!
Les Mills -konkari
- Vähän kaikkea on tullut ohjattua, kertoo 41-vuotias Lahtela GoGon vuosistaan.
- Tällä hetkellä ohjaan BodyPumpia, BodyCombatia ja BodyJamia.
Lahtela muutti Tampereelle vuonna -94, valmistuttuaan Jyväskylän liikuntatieteellisestä.
- Olin opiskeluaikana ohjaajana Diabeteskeskuksessa ja tykästyin Tampereeseen.
- Ajattelin, että kun valmistun, niin muutan Tampereelle. Näin tapahtui ja tällä seudulla ollaan edelleen.
Liikunnan ja terveystiedon opettaja
Ihmiset tulevat tunneilleni varta vastan, joten minun täytyy itsekin antaa aina parhaani.”
- Olen oppinut vuosien varrella tuntemaan hirveästi ihmisiä, GoGo on minulle kuin toinen koti.
-Tykkään lajeista, missä saa olla pöllö, nauraa Lahtela.
- BodyCombat on kovatempoista ja BodyJam tanssillista ja ihanaa. BodyPump korvaa minulle kuntosalilla vääntämisen.
- Ihmiset tulevat tunneilleni varta vastan, joten minun täytyy itsekin antaa aina parhaani.
Lahtela on päiväammatiltaan liikunnan- ja terveystiedon opettaja Lielahden yläkoulussa. Yksi hänen paatavoitteistaan on motivoida ja ohjata nuoria fiksujen ja liikunnallisten harrastusten pariin.
Talvilajiexpertti
- Pohjoisessa ei minun lapsuudessani ollut kauhean monia harrastusmahdollisuuksia. Pienenä harrastin voimistelua, juoksua ja kokeilin itseasiassa kaikkia mahdollisia lajeja; hiihtoa, laskettelua...
- Tykkään hiihtää edelleen, laskettelu vain on muuttunut lautailuksi. Yläasteella tajusin, että liikunnallinen ala kiinnostaa minua.
Isosta perheestä
- Olen ison perheen lapsi, yhdeksästä lapsesta nuorin. Kaikki sisarenikin ovat lähteneet pois pohjoisesta; viisi siskoa ympäri Suomea ja kolme veljeä Ruotsiin.
- Itse asun nykyään maalla Vesilahdella silmäteräni, kolmasluokkalaisen Wiljon sekä avomieheni Teukan kanssa.
Videovuokraamon kanta-asiakas
- Elokuvat ovat suuri intohimoni. Olen vuokrannut Hallituskadun Makuunista mielettömän paljon leffoja.
-Mitään ehdotonta suosikkityylilajia minulla ei ole, vaan kaikki käy. Viimeksi olen katsonut Benjamin Buttonin uskomattoman elämän. Lahtelan toinen intohimo on täyteläinen punaviini.
Ei elämän tarvitse olla askeettista, vaikka onkin liikunnallinen.”
- Ei elämän tarvitse olla askeettista, vaikka onkin liikunnallinen.
- Nautin viinini ilman juustoja tai muita lisukkeita, täysin siihen keskittyen.
Hevosen selässä
- Vapaa-ajalla käyn salilla ja juoksumatolla ja jopa toisten ohjaajien tunneilla.
- Wiljon kanssa käymme kylpylässä uimassa ja Teukan kanssa harrastamme maantiepyöräilyä.
- Pyöräilymme on hengeltään maakuntamatkailua, sellaisia 50-90 kilometrin matkoja
- Harrastan myös kotini vieressä olevan pellon toisella puolella lännenratsastusta.
- Enemmänkin olisi kiva harrastaa, jos vain olisi enemmän aikaa.
Sokeritaudin kanssa oppii elämään
Lahtela on ollut insuliinidiabeetikko vuodesta 1987.
- Hyvin olen pystynyt sairauteni kanssa liikkumaan. Sokeriarvot laskevat ja nousevat, mutta kaikesta selviää.
- Minulla on aina energiajuomaa mukana ja ruokavalioni on tarkka.
- Jatkuvaa liikuntaa ja lääkitystähän elämäni on, mutta hyvin tässä porskutellaan kaikesta huolimatta.
Hyvällä tavalla hullu
Vaikka tulisin tunnille väsyneenä, niin Lahtela saa aina motivoitua tekemään kunnon treenin.”
Haastattelun aikana moni ohikulkija tervehtii tuttua ohjaajaa. GoGolla vuodesta 2005 asti jumpannut Anne kuvailee Lahtelaa ammattitaitoiseksi vetäjäksi.
- Vaikka tulisin tunnille väsyneenä, niin Lahtela saa aina motivoitua tekemään kunnon treenin.
- Enpä ole ole kuullut pukuhuoneessa häntä moitittavan. Hän myös huomioi osallistujat hyvin. Ohjaaja, joka toimii hyvänä esimerkkinä.
Piristystä tunneille
Vuosien varrella on tunteihin mahtunut paljon hauskaa. Ja silloin tällöin myös suunnittelematonta.
- Syysspinningiä olen joskus vetänyt täyspitkä sadetakki päällä. Täytyy myöntää, että kuuma siinä tuli.
- Joulun aikaan poljimme spinningiä kynttilänvalossa ja ovatpa housunikin joskus revenneet kesken tunnin.
- Kiihkeässä rytmissä kaikki on mahdollista, mutta aina olen saanut vedettyä tunnin kunnialla loppuun asti.
Palaa takaisin edelliselle sivulle
Lähetä juttu ystävillesi Facebookissa! 


Tuttuja kasvoja löydät myös GoGon Facebook-sivuilta:
