Hermia on hyvissä käsissä
GoGo Hermia sai innostuneen ja osaavan Club Managerin. Maria Tuupola on työskennellyt GoGossa jo yli kymmenen vuotta.
– Aloitin GoGolla asiakasneuvojana, kertoo Tuupola.
- Vuosien varrella olen tehnyt GoGossa monipuolisesti eri töitä; vetänyt ryhmäliikuntatunteja, tehnyt myyntiä ja markkinointia.
- Muutama vuosi sitten minut nimitettiin GoGo Parkin Club Manageriksi.
Äitiyslomalta aloittamaan uutta
Tuupolalta tiedusteltiin ennen äitiyslomalle jäämistä hänen kiinnostustaan GoGo Hermian johtamiseen.
– Palasin ”etuajassa” töihin äitiyslomalta, koska halusin Hermiaan. Tämä on mahtava juttu.
– Yksi unelmani toteutui, kun pääsin vetämään Hermiaa. Minulle annetaan paljon vastuuta, siihen olen tähdännyt.
- Odotan mielenkiiinnolla, mitä työ tuo tullessaan.
Uuden ajan likuntakeskus
Hermiassa on upouudet tilat ja kaikki parhaat kuntosalilaitteet. Ja esimerkiksi pukuhuoneissa on elektroniset kaapit, jotka toimivat sirukortilla.”
– Avasimme Hervantaan täysin uudenlaisen liikuntakeskuksen. Hermiassa on upouudet tilat ja kaikki parhaat kuntosalilaitteet. Ja esimerkiksi pukuhuoneissa on elektroniset kaapit, jotka toimivat sirukortilla.
– Hermiassa käytetään myös monia niitä asioita, jotka on hyväksi koettu aiemmin muissa GoGon liikuntakeskuksissa.
- GoGolla on pitkä kokemus alalta, Park avattiin jo 22 vuotta sitten ja Citykin täyttää kohta 10 vuotta.
Pohjanmaalta Tampereelle
– Olen kotoisin Pohjanmaalta, Nurmosta, joka on nykyään osa Seinäjokea.
- Muutin Tampereelle mieheni kanssa vuonna 2000, hänkin on kotoisin Pohjanmaalta. Tampere on sopivankokoinen kaupunki – iso, mutta hallittavissa.
– Asumme Tahmelassa ja perheeseemme kuuluu kohta yksivuotias Miska-poika.
Koti-ihmisiä
Tuupolan perhe ei Marian sanojen mukaan pysy hevillä paikoillaan.
– Olemme asuneet Tampereella useissa paikoissa ja remontoineet asuntoja.
- Tykkäämme olla kotona ja sisustaa kotia. Emme ole bilehirmuja.
- Paraikaa asumme vuokralla ja etsimme omaa asuntoa Pispala-Pyynikki-Tahmela -akselilta. Saa tarjota!
Mariasta on tullu urheiluhullu
– Olen harrastanut aiemmin voimistelua ja tanssia. Tampereella liityin kilpa-aerobicjoukkueeseen ja saavutimme minun aikanani SM-pronssia.
- Tanssin myös cheerdancea, jossa saavutimme EM-hopeaa ja MM-pronssia.
- Molemmat ovat hyvin vaativia lajeja. Harrastukset veivätkin lähes kaiken aikani. Harjoituksia oli 5-7 kertaa viikossa.
- Silloin elämä oli kurinalaista. Nykyään vaan nautitaan, virnistää Tuupola.
Vaan eipä nainen täysin ehdi lepäämään laakereilla edelleenkään.
– Olen käynyt Miskan kanssa vauvauinnissa ja Babymuokkaustakin pidimme yhdessä. Ja Hermiassa ohjaan kolme tuntia viikossa sekä käytän itsekin ryhmäliikuntaa.
Häämatkalla Uudessa-Seelannissa
– Teimme mieheni kanssa 2008-2009 vuodenvaihteessa kuukauden kestäneen häämatkan Uuteen-Seelantiin. Matkakohde oli ollut pitkään mieheni haave, josta hän puhui. Siten se tuli myös minun haaveekseni. Kävin Uudessa-Seelannissa tietysti tutustumassa myös Les Millsin pääpaikkaan.
Sosiaalinen yksilö

Talossa pitkään työskennellyt Tuupola tunnetaan sosiaalisuudestaan.
– Meillä on myös poikkeuksellisen suuri kaveriporukka.
- Olemme lähtöisin Pohjanmaalta, mutta levittäytyneet ympäri Suomea. Kaikki ovat samanikäisiä ja tapaamme pari kertaa vuodessa. Jutut jatkuvat aina siitä, mihin on viimeksi jääty. Kaikilla on nykyään samanikäisiä lapsia. Porukallamme on jopa omat netti- ja facebooksivut.
Aktiiviset varamummot
Club Managerin ajatukset menevät yhteen myös GoGon johtoportaan kanssa.
– Taru Vähätalo ja Päivi Aholaita-Mäenpää haluavat usein tavata Miskan. Kun synnytyksen jälkeen kävin GoGossa, niin sain juoda kahvini rauhassa, kun poika kiersi sylistä syliin.
- Kun olin raskaana, niin minulla oli Tarussa ja Päivissä varaäidit, ja nyt Miskalla on varamummot.
Missä sää oot?
Varamummot tapasivat Miskan ensimmäistä kertaa kohtuullisen pian syntymän jälkeen.
– Sairaalaan ei saa perinteisesti tulla synnytyspäivänä vierailulle muita kuin lapsen isä. Taru ja Päivi kuitenkin soittivat minulle samana päivänä, kun Miska syntyi. Puhelimesta kuului Tarun kuiskaava ääni: missä sää oot? Me ollaan aulassa.
– Hiivin sitten huoneestani aulaan, missä he odottivat kukkapuskan kanssa. Se oli upeaa!

Tuttuja kasvoja löydät myös GoGon Facebook-sivuilta:
Seuraa meitä Twitterissä!
Valokuvat tapahtumistamme löydät Flickr-palvelusta. 