Vauhtia ja vaarallisia tilanteita
Jarmo Kvick ohjaa GoGolla maanantaisin ja keskiviikkoisin BodyCombatia. Kovalla asenteella.
– Olen kasvanut Joutsenossa, mutta vanhempani ovat Äetsästä ja Vammalasta kotoisin. Tampereen seutu on minulle jo lapsuudesta tuttua. Muutin kaupunkiin vuonna 2004.
Liikkeellä pienestä pitäen
– Innostuin jo lapsena punttien nostelusta ja treenasin kotona. Kun 15 vuotta tuli täyteen, pääsin treenaamaan saleilla. Nuorempana lajejani ovat olleet myös juoksu ja kickboxing.
Elämä on kamppailua
– Taistelulajit ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Pari vuotta sitten aloin treenata myös vapaaottelua.
- Kyse on lähinnä lajiharjoittelusta, mutta kyllä minun on tarkoitus jossain vaiheessa myös otella.
– Vapaaottelussa minua kiehtoo sen kovuus, teknisyys ja haasteet. Treenin voi viedä äärirajoille ja se on aina kovaa. Itsensä täytyy pystyä ylittämään kerta toisensa jälkeen. Ja kehässä on syytä olla oikeasti kovassa kunnossa. Muuten käy kalpaten.
Kaksipyöräiset kiehtovat
– Ajoin moottoripyöräkortin viime syksynä ja sen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon, virnistää Kvick.
– Ensimmäinen pyörä meni lunastukseen, kun ajoin radalla mutkan suoraksi. Toisen jouduin hyvästelemään, kun siitä lähti keula alta.
– Pidän myös hyvästä ruoasta. Elämäni on aika hektistä, joten nautin ruokani toisinaan hyvissä ravintoloissa. Esimerkiksi Franklyn etanapannu on mielettömän hyvää, Kvick kehaisee.
– Karkki on paheeni, kuten monen muunkin liikkujan.
– Katselen myös elokuvia. Trillerit ja kauhuelokuvat ovat eniten mieleeni. Esimerkiksi Inception oli todella hyvä leffa. Kannattaa pysyä hereillä, että tietää missä siinä mennään...
Kvick on varattu mies.
– Seurustelen, olen ollut Iidan kanssa onnellisesti jo viisi vuotta, toteaa Kvick.
– Minulla on myös 9-vuotias poika, joka asuu Lappeenrannassa.
Tervetuloa kaikki treenaamaan!
Parkissa laitteet ovat kunnossa ja siellä käy mukavaa porukkaa. Vuosien varrella ovat monet jäsenet tulleet tutuiksi.”
– Olen ohjannut BodyCombatia GoGolla kuutisen vuotta. BodyCombat on mielekästä ja siitä saa hyvän fiiliksen. Pystyy kunnolla repimään.
- GoGon kuntosali on minulle rentoutumisen ja nollaamisen paikka. Tavallaan pako todellisuudesta.
– Treenaan itse enimmäkseen GoGo Parkissa. Parkissa laitteet ovat kunnossa ja siellä käy mukavaa porukkaa. Vuosien varrella ovat monet jäsenet tulleet tutuiksi.
– Nähdään maanantaisin ja keskiviikkoisin BodyCombatissa! Minun tunneilleni tullaan sitten treenaamaan, siellä ei leikitä, huomauttaa Kvick hymyillen, mutta tosissaan.
Lue lisää GoGon ryhmäliikunnasta: www.gogo.fi
Tuttuja kasvoja löydät myös GoGon Facebook-sivuilta:
Seuraa meitä mikroblogipalvelu Twitterissä!
Valokuvat tapahtumistamme löydät Flickr-palvelusta. 